Perhoboxi.com

Tenojoki.fi

Koskiketun köhähdys! (Markku Markkanen)

Lohikilon hinta

Kannattaako pyytää lohta?

Luonnonvarainen lohi on kuulemma niin hyvä kala että sitä kannattaa pyytää, vaikkei sitä saisikaan. Mitähän siis mahtanee maksaa kilo niin hyvää punalihaista kalaa?

”Seittemänkymmentä markkaa minä sinulle kilosta maksan.”Näin vastasi kitsaalla päällä ollessaan Nuorgamilainen kauppias vapa- tai verkkomiehelle, joka tuli pyytämiään lohia hänelle kaupittelemaan, kahdeksankymmenluvun alkupuolella.Hyvänä päivänä lohikilosta sai riihikuivaa markkarahaa toki enemmänkin, ihan siltä samaiselta kauppiaalta.

Seuraavalla vuosikymmenellä, kun sekä moottoreiden, veneiden, kalastusvälineiden, polttoaineiden, ruokien, vuokrien, ja kaikkien elinkustannusten hinnat olivat kallistuneet melkoisin harppauksin, oli myös Tenon lohi jo ihan eri hinnoissa. ”Neljäkymmentäviisi markkaa kilo”, oli lohta välittävän ostajan vastaus lohipadoltaan tai onkireissultaan palailevalle onnekkaalle kalanmyyjälle. Vähempäänkin oli välillä tyytyminen, silloin kun kalaa oli tarjolla paljon.

Vaihtui vuosituhat, yleinen hintakehitys kohotti edelleen tavaroiden ja palvelujen markkahintoja. Entäs lohen?

”Kolmekymmentä markkaa kilolta”, kuului paikallisen ostajan tarjous. ”Kaksikymmentäviisi markkaa kilolta” oli kesän 2001 poikkeuksellisen hyvän ajoverkkosesongin erikoistarjous, kalamieheltä suoraan ostettuna.

”Kaksikymmentä markkaa kilolta” oli samaisen alkukesän huipputarjous Euroopan parhaimman lohijoen Tenon varrella, kun sekä markkinat että jääkellarit alkoivat olla täpösen täynnä, ja lohta vain tuntui tulevan.

No, vuodethan eivät ole veljeksiä, Saamenmaassa varsinkaan, eikä toissakevään kaltaista, niin verkoilla kuin urheilukalastusvälineilläkin tapahtuvalle lohenpyynnille suotuisaa lohikesää välttämättä yhteen ihmiselämään toista mahdu. On ollut, ja ilmeisesti vastedeskin tulee olemaan, myöhäisiä kesäntuloja, jolloin Tenojoen lohen ajoverkkopyyntikausi jää olemattoman lyhyeksi, ja siten myös kulkutussaalis mitättömän pieneksi. Tenon lohen hintakehitys on kuitenkin vuosien varrella käynyt ilmeiseksi kaikille: kun kaikkien muiden hyödykkeiden markkahinnat kaiken aikaa nousivat, Tenon villin luonnonlohen markkahinta laskemistaan laski. Luonnonvaraisen lohen reaalihinta on siis kahden viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana ollut jyrkässä syöksykierteessä, vastoin kaikkea muuta yleistä hintakehitystä ja, yleisesti ottaen, perinteisen kalastuselinkeinon kannattavuus Tenolla on jyrkästi laskenut. Tilanteeseen johtaneiden käytännön syiden luettelo on hyvin lyhyt: norjalainen kassikasvatuskala, ja sen laajamittainen tuonti Suomen(kin) markkinoille. Tenojoen luonnonvarainen, villi (ja kutematon!) lohi joutuu siis samassa sarjassa tapahtuvaan raakaan hintakilpailuun Norjassa lähes teollisesti tuotetun kassikasvatuslohen kanssa.

Norjallahan on laajat meri- ja rannikkoalueet joilla luonnonlohta pyydetään, sekä kymmenittäin maailman valioluokkaa olevia lohijokia, joten Norjalaisen luonnonlohen saalismäärät eivät ole vähäpätöiset.

Kassikasvatuskalan tuotanto Norjassa on kuitenkin MONISATAKERTAINEN heidän luonnonlohisaaliisiinsa verrattuna; huikea määrä, jonka laajamittainen markkinointi Suomenkin kalamarkkinoille selittää Tenojoen villin luonnonvaraisen lohen hintakehityksen suunnan, jonka myötä ko. kalan ammattimainen verkkokalastus on suurelta osin menettänyt taloudellista kannattavuuttaan, toki säilyttäen kuitenkin saamelaiseen kulttuuriperinteeseen liittyvät arvonsa, sitä ei käy kenenkään kieltäminen.

Mitalin toinen puoli: kalliimpaakin kalaa on ....

Kaikilla asioilla on monta puolta, ja monesti kielteisiltäkin vaikuttavilla ilmiöillä voi olla, kokonaisvaltaisesti ajatellen, myönteisiä seurauksia, jos asioista osataan oikealla hetkellä vetää oikeat johtopäätökset.

Tämmöisiinkin kilohintoihin on Tenon lohi päässyt:

”Ikinä en vielä ole syönyt Tenon lohta, jonka hinta olisi ollut alle 5000 markkaa kilo”. Näin summasi vuosikausia uskollisesti Tenolla yhteistyökumppaneineen kalareissuja tehnyt, monia isojakin lohia saanut suomalainen yritysjohtaja. No, ihan tuota kilohintaa hänen ei sentään tarvinnut paikalliselle soutajalle tai verkkomiehelle kalastaan pulittaa, ei edes lunastaessaan itselleen perinteisesti soutajan osuudeksi kuuluvaa saaliin puolikasta. Hänen syömäkalojensa kilohinta muodostui niistä kuluista, jotka tuo kalastusmatkailija oli lohensa saadakseen maksanut veneen ja mökin vuokrina, kalastuslupamaksuina, ja paikallisen soutajan työpalkkoina; siis niistä rahoista jotka jäivät hänen jäljiltään välittömänä hyötynä jokilaaksoon; (minnekähän muuten ne kalastuslupatulot menevät?). Jos kalan kilohintaan lasketaan vielä mukaan hänen maksamansa lentoliput, autonvuokrat, ruokaostokset, viimeisen illan kekkerit paikallisessa ravintolassa sekä taksimatkat sinne ja sieltä pois, niin kohtalaisen korkea markkahintainen tuotto saadaan yhdelle kilolle eläinvalkuaista, silloin kun sen ulkopaikkakuntalainen kalastusmatkailija itse vedestä nostaa Tenojoesta, pakkausmuodossa ”Salmo Salar Atlanticus”.

Viisituhatta vanhaa markkaa kilolta&ldots; saattaapa äkkiseltään kuulostaa tyyriinpuoleiselta, mutta eihän tuo oikeastaan ole vielä paljonkaan. Toissavuoden hyvänä lohikesänä soudin kolme vuorokautta kahdeksanhenkistä venäläisseuruetta, kokonaissaalis oli yksi pieni taimen. Ainoastaan kalastusluvat ja soutupalkkiot huomioidenkin kalan kilohinnaksi saatiin kaksitoistatuhatta markkaa, ja koska tuolla ainokaisella ei, nälkäisen porukan koko huomioiden, ollut ratkaisevan tärkeää ravitsemuksellista merkitystä, irrotimme sen hellävaraisesti koukusta ja päästimme elävänä takaisin omaan elementtiinsä. Ihan vain kohtuudessa pysymisen tähden kilohintaan ei laskettu mukaan niitä kuluja, jotka koituivat kahden korkeatasoisen mökin vuokrista, paikallisen ravintolan kahdesti päivässä tarjoilemista gourmet-aterioista (joista toinen toimitettiin päivittäin heidän majapaikkaansa 20 kilometrin päähän), sekä runsaista kalastustarvike- ym. ostoksista paikallisista liikkeistä.

On kiistaton tosiasia, että rajalliselle luonnonvaralle nimeltä ´kudulla käymätön Tenon luonnonvarainen villi lohi´ saadaan korkein rahallinen tuotto kiloa kohden matkailukalastuksen ja sen kehittämisen kautta. Yhtä kiistaton tosiasia on myös se, että raha ei ratkaise kaikkea, eikä korkein mahdollinen rahallinen tuotto ole ainoa eikä kaikkea ratkaiseva kriteeri Tenolaisessa elämänkulussa. Perinteiseen jokilaakson elämänmuotoon kuuluu asioita, arvoja ja oikeuksia jotka eivät ole rahalla mitattavissa, eikä ainakaan ulkopuolisen yksipuolisesti arvotettavissa.

Kenen joki?

Jokilaaksoa asuttaa joukko ihmisiä, enemmistö saamelaisia, alueen alkuperäisväestöä joilla on perinteinen (ja täysin oikeutettu ja laillinen) verkkokalastusoikeus Tenojoella, sekä seisovin verkoin että myös ajoverkolla alkukesästä ”kulkuttaen”. Osalle jokilaakson asukkaista matkailukalastuksesta ja sen mahdollisesta kasvusta on välitöntä hyötyä, osalle taas välitöntä haittaa, riippuen siitä ovatko he itse mukana matkailukalastusbisneksessä, vai pyrkivätkö he edelleen harjoittamaan perinteistä kalastuselinkeinoaan senkin uhalla, että kasvava turistikalastuspaine, yhä lisääntyneet verkkokalastukseen kohdistuneet rajoitukset, ja massiivinen norjalaisen kassilohen tuonti ovat nakertaneet heidän perinteisen kalastuselinkeinonsa taloudellista kannattavuutta. Karsaita katseita ja soraääniä matkailukalastuksen ja turistimäärien kasvun suuntaan kuuluu sieltä täältä jokilaaksosta, mikä onkin heidän kannaltaan katsottuna ihan ymmärrettävää, ja perusteltuakin; toiset äänet taas hehkuttavat turistikalastuksen puolesta, ehdottaen että kaikesta verkkokalastuksesta Tenojoessa tulisi luopua kokonaan. Jokainen on yhtä mieltä siitä että turistikalastus tuo merkittävästi tuloja jokilaaksoon, kuitenkin toisia hyödyttäen ja toisia haitaten.

Kysynkin: miten on? Olisikohan mahdollista kehittää Tenojokea nimenomaan matkailukalastuspainotteisesti, mutta siten että jokainen jokivarren asukas saisi siitä välitöntä hyötyä, vaikka ei itse olisikaan suoranaisesti matkailubisneksessä mukana, ja vaikka verkkokalastus Tenossa loppuisikin?

Vastaan: kyllähän toki, jos sellaiseen vain vallanpitäjiltä tahtoa löytyy; valtakunnan viimeaikainen taloudenpitohan osoittaa että (veroina kansalaisilta kerättyä) rahaa kyllä aina löytyy tarvittaessa, vaikkapa hyvinkin suurten ”kuprujen” paikkailuun jälkikäteen&ldots; mikseipä siis myös hyviinkin hankkeisiin, hallitusti ja etukäteen.

Historian kiusalliset faktat

Pieni tutustuminen saamelaisten (ja Saamenmaan suomalaistamisen) historiaan ei tee kenellekään pahaa, vaan se terveellä tavalla avaa silmiä ja auttaa ymmärtämään ”missä mennään”, vaikkei se ehkä kaikilta osin meille suomalaisille järin kunniakasta luettavaa olekaan. Ketään mielistelemättä, ja syntyperältäni (jota en päässyt aikanaan itse valitsemaan) suomalaisena, ainakin minun on pakko tunnustaa, että eriasteisin pakkotoimin on saamelaisväestö joutunut aikojen saatossa ”tekemään tilaa” meille muualta tulleille, ja tekemään suuriakin myönnytyksiä omien perinteisten elinkeinojensa harjoittamisessa kulloisenkin aikakauden vallanpitäjien (eikä suinkaan ainoastaan suomalaisten sellaisten) päätösten edessä.

Jatkuuko tämän saman periaatteen noudattaminen myös Tenojoen lohenkalastusta säätelevissä päätöksissä ja toimenpiteissä, vai joko vihdoinkin oltaisiin valmiita ratkaisemaan ”hiertävät kysymykset” uudella, kypsemmällä tavalla?

Entäpä jos...

Tässä erään muualta muuttaneen ”lantalaisen” käytännön ehdotus, JOS nähdään aiheelliseksi ryhtyä kehittämään Tenojokea nimenomaan urheilukalastuskohteena:

Jokaiselle verkkokalastusoikeuden haltijalle tarjottaisiin mahdollisuus valita vapaasti, jatkaisiko hän perinteistä verkkokalastustaan edelleenkin ”vanhaan malliin”, vai luopuisiko hän verkkokalastusoikeudestaan pysyvästi, ”täyttä korvausta vastaan”. Mitä olisi tuo ”täysi korvaus”?

Kemijoellahan asia hoidettiin siten, että jokivarren kalastajien elinkeino otettiin pois ilman valinnan mahdollisuutta, ja ”täyttä” korvausta odotettiin neljäkymmentä vuotta. Mitäs jos Tenolla tehtäisiin niin, että jokainen verkkomies saisi vapaasti valita jatkaako hän lohen verkkopyyntiä vai luopuuko siitä, ja jos hän siitä luopuisi, korvaus hänelle olisi (tuon jo ”maan tavaksi” tulleen ajanjakson) seuraavan neljänkymmenen vuoden ajan vuosittainen summa, jonka perustana olisi hänen kalastuselinkeinonsa tuottoisin vuosi, elinkustannusindeksiin sidottuna tietenkin. Kiireellä ja hätiköiden ei asiaa tarvitsi – eikä kannattaisikaan – ratkaista: kalastajan harkittua asiaa vuoden, tarjolla olisi vielä 39 vuoden ajan korvaus, viisikin vuotta mietittyään saisi vielä ”tilin” 35 vuodelta. Ehkä kuitenkaan noita miettimisajan saalismääriä ei enää kannattaisi sisällyttää korvausperusteisiin, tuommoisissa tilanteissa kun on taipumus esiintyä – vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, muita saalistilastoja ja muiden kokemuksia – yllättäviä menestyksen ”piikkejä”, etnisestä syntyperästä riippumatta.

Tällä tavoin Tenojoen kalastusmatkailun täysipainoisesta kehittämisestä koituisi hyöty koko jokilaakson kaikille asukkaille, riippumatta siitä ovatko he kalastusmatkailubisneksen ”suorittajia” vaiko perinteisiä ammattikalastajia. Ketään ei painostettaisi, pakottamisesta puhumattakaan, ratkaisuihin joita hän ei itse tahdo, ja kenenkään vapaaehtoisesti verkkopyynnistä luopuvan ei päätöksensä vuoksi tarvitsisi potea ”päänsärkyä” elinaikanaan, tai huonoa omaatuntoa nousevan polvenkaan edessä.

Kuka päättää?

Jos edellä esitetyt asiat herättävät laajempaa kiinnostusta ja keskustelua, kuultakoon erityisen tarkasti ja avoimin korvin mikä on Tenojokilaakson verkkokalastusta harjoittavan väestönosan ja saamelaisjärjestöjen mielipide asiasta. Mikäli heidän kantansa on kielteinen, unohdettakoon KAIKKI se mitä olen kirjoittanut, ja pidettäköön sitä vaikka paljosta soutamisesta uupuneen junantuoman aironvääntäjän satunnaisena hallusinaationa, ja suhtauduttakoon siihen niin kuin mihin tahansa muuhunkin vaarattomaan, sanan- ja mielipiteenvapauden turvin esille päässeeseen tilapäiseen mielenhäiriöön. Siinä tapauksessa pidettäköön sitä siis minä tahansa muuna kuin vakavasti otettavana pohdintana, älköönkä mihinkään esitetyn kaltaiseen käytännön toimenpiteeseen ryhdyttäkö, vaan jatkettakoon niin kuin tähänkin asti, jos tämä nyt vallitseva käytäntö on se vaihtoehdoista paras.

Mutta jos esitetyn suuntaisiin käytännön toimenpiteisiin joskus ryhdyttäisiin, tulisi sen olla nimenomaan paikalliseen mielipiteeseen vahvasti nojautuva ”pohjoisen päätös”, ei ”etelän päätös” jatkamaan sitä pitkää ”etelän päätösten” sarjaa, joka täällä pohjoisessa joidenkin tahojen mukaan – itse kukin tykönään miettiköön perusteetta vaiko ei – nähdään valtaväestön sortotoimenpiteinä alkuperäisväestöä kohtaan.

Sananlaskun mukaan lohi on kalojen kuningas, ja Tenojokeen nouseva luonnonvarainen villi ja voimakas hopeanhohtoinen Atlantin lohi onkin todella upea jalokala, aina ”hintansa väärti”; miksi se siis pitäisi ”häpäistä” tekemällä siitä polkuhintainen lenkkimakkaran tai massatuotantoisen rehulla ruokitun, hormonein lihotetun ja antibiootein hengissä pidetyn ulkomaisen kassilohen ”halvempi vaihtoehto”.

Markku ”koskikettu” Markkanen
 ansiosoutaja & vapa-ajattelija

Lähetä postia aiheesta

Paluu Tenojoki.fi

Palaa Perhoboxi.com